Episode's summary
Moni nainen haluaa vahvemman, urheilullisemman ja kiinteämmän kehon, mutta yrittää päästä tavoitteeseensa syömällä mahdollisimman vähän ja tekemällä mahdollisimman paljon. Entä jos kehitys vaatisikin juuri päinvastaista ajattelua? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa puhutaan erityisesti nuorten naisten treenaamisesta, ravinnosta, palautumisesta ja kehonmuokkauksesta. Käydään läpi sitä, miksi riittävä syöminen on lihaskasvun ja hyvinvoinnin kannalta niin tärkeää, miksi salilla pitäisi uskaltaa treenata oikeasti kovaa ja miten treeni, uni, ravinto ja arjen aktiivisuus saadaan toimimaan yhdessä. Jaksossa pohditaan myös sosiaalisen median vaikutusta syömiseen ja kehonkuvaan, jatkuvaa vertailua, proteiinihypeä, painonpudotusta ja sitä, miksi täydellisen ruokavalion sijaan kannattaa rakentaa sellaiset tavat, joiden kanssa pystyy oikeasti elämään. Samalla puhutaan siitä, miten itseluottamus kasvaa, kun alkaa pitää itselleen annetut lupaukset ja huomaa käytännössä, mihin oma keho pystyy. Jaksossa vieraana kanssani…
Moni nainen haluaa vahvemman, urheilullisemman ja kiinteämmän kehon, mutta yrittää päästä tavoitteeseensa syömällä mahdollisimman vähän ja tekemällä mahdollisimman paljon. Entä jos kehitys vaatisikin juuri päinvastaista ajattelua? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa puhutaan erityisesti nuorten naisten treenaamisesta, ravinnosta, palautumisesta ja kehonmuokkauksesta. Käydään läpi sitä, miksi riittävä syöminen on lihaskasvun ja hyvinvoinnin kannalta niin tärkeää, miksi salilla pitäisi uskaltaa treenata oikeasti kovaa ja miten treeni, uni, ravinto ja arjen aktiivisuus saadaan toimimaan yhdessä. Jaksossa pohditaan myös sosiaalisen median vaikutusta syömiseen ja kehonkuvaan, jatkuvaa vertailua, proteiinihypeä, painonpudotusta ja sitä, miksi täydellisen ruokavalion sijaan kannattaa rakentaa sellaiset tavat, joiden kanssa pystyy oikeasti elämään. Samalla puhutaan siitä, miten itseluottamus kasvaa, kun alkaa pitää itselleen annetut lupaukset ja huomaa käytännössä, mihin oma keho pystyy. Jaksossa vieraana kanssani…
Episodes
Amanda Henttonen – Naisten kehonmuokkauksen yleisimmät virheet ja keinot, joilla kehitys ja pysyvät tulokset syntyvät
ListenedMoni nainen haluaa vahvemman, urheilullisemman ja kiinteämmän kehon, mutta yrittää päästä tavoitteeseensa syömällä mahdollisimman vähän ja tekemällä mahdollisimman paljon. Entä jos kehitys vaatisikin juuri päinvastaista ajattelua? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa puhutaan erityisesti nuorten naisten treenaamisesta, ravinnosta, palautumisesta ja kehonmuokkauksesta. Käydään läpi sitä, miksi riittävä syöminen on lihaskasvun ja hyvinvoinnin kannalta niin tärkeää, miksi salilla pitäisi uskaltaa treenata oikeasti kovaa ja miten treeni, uni, ravinto ja arjen aktiivisuus saadaan toimimaan yhdessä. Jaksossa pohditaan myös sosiaalisen median vaikutusta syömiseen ja kehonkuvaan, jatkuvaa vertailua, proteiinihypeä, painonpudotusta ja sitä, miksi täydellisen ruokavalion sijaan kannattaa rakentaa sellaiset tavat, joiden kanssa pystyy oikeasti elämään. Samalla puhutaan siitä, miten itseluottamus kasvaa, kun alkaa pitää itselleen annetut lupaukset ja huomaa käytännössä, mihin oma keho pystyy. Jaksossa vieraana kanssani…
Matti Jaakkola – Huippu-urheilun opit paineensietoon, epäonnistumisen käsittelyyn ja onnistumiseen tiukassa paikassa
ListenedMiksi yksi urheilija pystyy tekemään elämänsä parhaan suorituksen juuri silloin, kun panokset ovat kovimmillaan, mutta toisella kädet tärisevät, ajatukset sekoavat ja tuttu suoritus katoaa kokonaan? Entä voiko paineensietoa oikeasti harjoitella? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa puhutaan huippusuorituskyvystä, jännittämisestä, keskittymisestä, itseluottamuksesta ja siitä, mitä ihmisen mielessä tapahtuu kovassa paineessa. Käydään läpi miksi jännitys ei välttämättä ole vihollinen ja miten kokemuksen kautta voidaan oppia toimimaan tilanteissa, joissa sydän hakkaa ja epäonnistumisella tuntuu olevan valtava hinta. Jaksossa pohditaan myös sitä, miten virheistä ja epäonnistumisista palaudutaan nopeasti takaisin omaan suoritukseen. Miten huono suoritus saadaan nollattua kesken kilpailun? Kannattaako keskittyä voittamiseen vai oman tekemisen kehittämiseen? Entä miten nuoria urheilijoita pitäisi valmentaa, jos tavoitteena on joskus oikeasti päästä maailman huipulle? Jaksossa vieraana kanssani keskustelemassa organisaatio-…
Tomi Kokko – Mitä jos elämä näyttää hyvältä mutta ei tunnu siltä?
ListenedMitä tapahtuu, kun elämä näyttää ulospäin onnistuneelta mutta sisällä ei tunnukaan hyvältä? Työt kulkevat, tavoitteita saavutetaan ja paperilla kaiken pitäisi olla hienostimutta ilo alkaa kadota, uni rakoilla ja elämä hiljalleen kutistua. Tässä Väkevä Elämä -jaksossa puhutaan uupumisesta, menestymisen hinnasta ja siitä, miten oman jaksamisen alamäki voisi huomata ennen kuin on pakko ajaa päin kiviseinää. Miksi varoitusmerkkejä on niin helppo vältellä? Miksi burnoutiin liittyy usein häpeää? Ja miksi niin moni jatkaa samalla polulla, vaikka tietää syvällä sisimmässään, ettei se enää vie oikeaan suuntaan? Jaksossa pohditaan myös identiteettiä, suorittamista ja sitä, kuinka paljon elämää tulee rakennettua sen ympärille, mitä muut meistä ajattelevat. Puhutaan kalenterista, jonka pitäisi hengittää eikä huohottaa, työn ja perhe-elämän rajoista sekä vaikeasta mutta tärkeästä kysymyksestä: kuka olet jos työ, tittelit ja saavutukset riisutaan pois? Jaksossa vieraana kanssani keskustelemassa yrittäjä, mentori ja isä…
Joni Jaakkola - 14 kysymystä, joiden avulla pääset ulos hyvinvoinnin umpikujista, kun tunnet olevasi jumissa
ListenedTiedät ehkä jo aivan hyvin, mitä sinun pitäisi tehdä. Nukkua enemmän. Liikkua. Syödä fiksummin. Rauhoittaa tahtia. Silti viikot kuluvat ja mikään ei oikein muutu. Silloin ongelma ei välttämättä ole tiedon puute vaan se, että olet jumissa samassa tavassa ajatella omaa tilannettasi. Tässä Väkevä Elämä -monologijaksossa käyn läpi 14 kysymystä, joiden tarkoitus on auttaa katsomaan omaa tilannetta hieman eri kulmasta. Miksi hyvässä kunnossa oleminen on sinulle oikeasti tärkeää? Mistä tiedät, että tilanteesi on niin mahdoton kuin ajattelet? Toimiiko nykyinen tapasi sinulle? Ja mitä jos kaiken tulevan kiireen sijaan keskittyisit siihen, miten voisit onnistua tänään? Näkyvätkö omat prioriteetit oikeasti kalenterissa, mitä elämässä pidät terveyttä tärkeämpänä ja mikä on vaihtoehto, jos mitään ei muutu. Mukana on sekä lempeämpää näkökulman vaihtamista että muutama märkärätti naamaan -osaston kysymys, joiden tehtävä on saada rattaat pyörähtämään korvien välissä vähän uuteen asentoon. Tavoitteena ei ole täydellinen…
Jaakko Mursu - Koosta ruokavaliosi näin ja elät pitkään ja terveenä
ListenedMitä oikeasti kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman pitkään terveenä? Entä kuinka paljon ruokavaliolla lopulta voidaan vaikuttaa siihen, sairastuuko sydän- ja verisuonitauteihin, tyypin 2 diabetekseen tai muihin elintapasairauksiin? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa puhumme ravitsemuksesta, terveistä elinvuosista ja siitä, millaisilla ruokavalion valinnoilla on tutkimusten perusteella oikeasti merkitystä. Samalla erotellaan olennaiset asiat ravitsemuskeskustelun loputtomasta kohinasta: tarvitseeko kaikkea mitata ja optimoida vai pääseekö pitkälle laittamalla muutaman tylsän, mutta toimivan perusasian kuntoon? Jaksossa pureudumme muun muassa kolesteroliin ja verenpaineeseen, proteiinin määrään, lihan ja lihajalosteiden eroihin, prosessoituun ruokaan, kuituun, kahviin ja alkoholiin. Puhumme myös siitä, miksi yksittäisen ruoka-aineen demonisointi tai yhden terveysmarkkerin tuijottaminen vie helposti harhaan ja miksi kokonaisuus ratkaisee yleensä enemmän kuin yksittäinen banaani, kananmunan keltuainen tai…
Sami Paju – Onko moderni työelämä rikki? Rakenna työelämääsi terve tehokkuus ja kestävä työtahti
ListenedMiksi työpäivä voi olla aamusta iltaan täynnä tekemistä, mutta päivän päätteeksi tuntuu silti siltä, ettei mitään tärkeää tullut valmiiksi? Entä miksi tehokkuuden lisääminen voi joskus tehdä työstä sekä tehottomampaa että kuormittavampaa? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa puhumme kestävästä työtahdista, keskittymisestä, työn kuormittavuudesta ja siitä, miten tieto- ja ajatustyötä voisi tehdä fiksummin ilman, että pääkopasta yritetään puristaa jatkuvasti vähän enemmän kierroksia. Jaksossa pureudumme siihen, miksi jatkuvat keskeytykset, liian monta yhtäaikaista projektia, viestitulva ja loputon metatyö syövät sekä suorituskykyä että tuottavuutta. Puhumme priorisoinnista, palautumisesta, etätyöstä, tekoälystä ja siitä, miksi ratkaisu kiireeseen ei välttämättä ole nopeampi tekeminen vaan vähemmän asioita kerrallaan ja enemmän oikeasti tärkeiden asioiden loppuun saattamista. Jaksossa vieraana kanssani keskustelemassa valmentaja, kouluttaja ja tietokirjailija Sami Paju. Sami on perehtynyt tieto- ja ajatustyön…
Julia Sangervo – Homo sapiens tarvitsee ennemmin terapeuttisen yhteiskunnan kuin terapiayhteiskunnan
ListenedMiksi niin moni voi huonosti aikana, jolloin meillä on enemmän tietoa, palveluita ja hyvinvointikeinoja kuin koskaan? Entä olemmeko yrittäneet ratkaista liian monia yhteiskunnallisia ongelmia korjaamalla yksittäisiä ihmisiä? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa puhumme mielenterveydestä, työuupumuksesta, terapiakulttuurista ja siitä, miten ympäröivä yhteiskunta vaikuttaa siihen, miten me voimme. Miksi ahdistuksesta tulee helposti diagnoosi? Miksi uupuneelle työntekijälle tarjotaan mindfulnessia, vaikka ongelma saattaisi olla työssä? Ja mitä tarkoittaa ajatus siitä, että terapiayhteiskunnan sijaan tarvitsisimme terapeuttisemman yhteiskunnan? Jaksossa pohdimme myös modernin elämän nurinkurisuuksia: liikumme vähemmän, olemme enemmän yksin ja saamme enemmän ärsykkeitä kuin ehkä koskaan aiemmin. Puhumme työelämän kiihtymisestä, yksinäisyydestä, somesta, luonnosta, arkiympäristöstä sekä yksilön ja yhteiskunnan vastuusta. Pointti ei ole, ettei ihmisellä olisi vastuuta omasta elämästään vaan se, että hyviä valintoja olisi…
Antti Peltonen & Aleksi Tossavainen – Miksi toiset tekevät läpimurron ja toiset jäävät lähtöruutuun?
ListenedAntti Peltonen & Aleksi Tossavainen – Miksi toiset tekevät läpimurron ja toiset jäävät lähtöruutuun? Miksi yksi ihminen onnistuu muuttamaan elämänsä suunnan, kun toinen pyörittelee samoja suunnitelmia vuodesta toiseen? Entä mitä läpimurto oikeasti vaatii, oli tavoitteena sitten parempi kunto, uusi ura, urheilumenestys tai jokin muu itselle tärkeä muutos? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa puhumme läpimurroista, motivaatiosta, identiteetistä, uskomuksista, vastuunkannosta ja ennen kaikkea tekemisestä. Miksi vahvat syyt ratkaisevat niin paljon? Miten oma tarina itsestä voi joko auttaa eteenpäin tai pitää paikallaan? Ja miksi täydellisen suunnitelman odottaminen on usein varma tapa olla aloittamatta mitään? Jaksossa pohdimme myös sitä, miten isot muutokset voivat lähteä yllättävän pienistä teoista, miksi ympäristö ja selkeät rutiinit helpottavat onnistumista ja miksi läpimurto ei ole yksi maaginen hetki, jonka jälkeen kaikki kulkee alamäkeen myötätuulessa. Matkaan kuuluvat myös takapakit, epäonnistumiset ja uudet…
Tommy Hellsten - Oletko etsinyt hyvää elämää väärästä paikasta?
ListenedMiksi ihminen voi saada elämässään lähes kaiken mitä on tavoitellut ja silti huomata, ettei olo olekaan kovin onnellinen? Entä mitä jos hyvä elämä ei löydy seuraavasta saavutuksesta, paremmasta asemasta tai hienommasta talosta vaan aivan toisenlaisesta suunnasta? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa puhumme ihmisenä kasvamisesta, kärsimyksestä, onnellisuudesta, vastuusta ja siitä mitä tarkoittaa tulla enemmän omaksi itsekseen. Pohdimme myös sitä miksi jatkuva itsensä kehittäminen voi joskus kääntyä itseään vastaan ja miksi kaikkea elämässä ei ehkä kuulukaan yrittää hallita. Jaksossa puhumme siitä miten vaikeudet voivat pakottaa katsomaan omaa elämää uudesta suunnasta. Pohdimme katkeruutta, anteeksiantoa, vastuuta, kuolevaisuutta, yhteisöllisyyttä ja sitä miksi raha, menestys ja saavutukset eivät yksin tuo pysyvää tunnetta hyvästä elämästä. Entä mitä jää jäljelle, kun suorittaminen ja ulkoiset mittarit riisutaan pois? Jaksossa vieraana kanssani keskustelemassa terapeutti, kirjailija, teologi, luennoitsija ja…
Joni Jaakkola – 12 elämänlaadun parantamisen takuutyökalua keski-ikäiselle ruuhkavuosi-ihmiselle
ListenedMiten jotkut ihmiset pysyvät hyvässä kunnossa vaikka elämässä on töitä, lapsia, remontteja, lemmikkejä, vastuita, laskuja ja vähän kaikenlaista arkista härdelliä? Entä mitä he tekevät eri tavalla kuin ne, joilla sama paletti vie hyvinvoinnin hiljalleen viemäriin? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa käyn läpi 12 käytännönläheistä työkalua, havaintoa ja elämän ohjenuoraa, joita olen kerännyt vuosien varrella fiksuilta ihmisiltä, valmennuksista, luennoista, keskusteluista ja omasta elämästä. Osa kestää akateemista koeponnistusta, osa on enemmän sellaista arjen viisautta, joka on syntynyt kantapään, kalenterin ja vähän liian lyhyiden yöunien kautta. Jaksossa puhutaan unesta, vastuunkannosta, kokeilemisesta, priorisoinnista, riman laskemisesta, hyvän elämän määrittelystä, kurinalaisuuden tuomasta vapaudesta, näkökulman vaihtamisesta ja siitä, miksi pieni selkeä ohjenuora voi joskus auttaa enemmän kuin elämää suurempi filosofia. Ei siis täydellisen elämän käyttöohjetta vaan työkaluja siihen hetkeen, kun arki on levällään…
Ari-Pekka Jääskeläinen - Miten elää hyvää elämää epävarmuuden, epäreiluuden ja jatkuvan muutoksen keskellä?
ListenedMiksi hyväkin elämä alkaa helposti tuntua vaisulta ja vajaalta? Mitä meille tapahtuu, jos onnellisuus on aina kiinni siitä, että seuraava tavoite täyttyy, seuraava projekti onnistuu tai elämä vihdoin asettuu juuri niin kuin sen “pitäisi”? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa puhumme maanläheisellä tavalla mm. modernista buddhalaisuudesta, mielenharjoituksista, luopumisesta, haluamisesta, kärsimyksestä ja siitä miksi moni länsimainen ihminen yrittää hallita elämäänsä niin tiukasti, että ote alkaa lopulta puristaa enemmän kuin auttaa. Jaksossa pohditaan mitä vanhat viisausperinteet voivat opettaa ihan tavalliselle ruuhkavuosisuomalaiselle.. Puhumme siitä, miksi maailma ei aina toimi reilusti, miksi tavoitteet eivät aina toteudu, miksi pettymyksiä täytyy oppia sietämään ja miksi hallinnan tunteesta hellittäminen voi joskus lisätä kokemusta siitä, että elämä onkin ihan riittävästi hallussa. Keskustelussa käydään läpi myös mindfulnessia, meditaatiota, myötätuntoa, takertumista, yksilökeskeistä hyvinvointipuhetta,…
Kaisa Jaakkola - Paremman palautumisen kulmakivet: DRAMMA-malli, yhteys itseen, vireystila ja hyvät elämäntavat
ListenedMiksi olo voi olla koko ajan sellainen, että pitäisi palautua lisää? Entä mitä jos ongelma ei olekaan vain liian vähäinen lepo vaan se, ettei keho ja mieli enää oikein pääse palautumisen tilaan? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa puhumme palautumisesta, kuormituksesta, yhteydestä itseen ja siitä miten ihminen voi alkaa tunnistaa mitä oma keho ja mieli oikeasti yrittävät kertoa. Ei pelkkää “nuku enemmän ja ota rennommin” -osastoa vaan syvällisempää ja käytännönläheistä pohdintaa siitä, miksi palautuminen joskus sakkaa vaikka ihminen yrittäisi tehdä paljon asioita oikein. Jaksossa pureudutaan siihen, miksi kova kuormitus on kovaa kuormitusta vaikka palautumiskeinoja olisi käytössä. Puhumme myös ylivireydestä, alipalautumisesta, raudanpuutteesta, ruokarytmistä, energiavajeesta, unesta, vaihdevuosista, treenin ja levon suhteesta sekä siitä miksi suorittaja voi joskus alkaa suorittaa myös palautumista. Siinä kohtaa yin-jooga, hengitysharjoitus ja iltavenyttelykin voivat muuttua yhdeksi uudeksi rastiksi…
Kari Ketonen - Havaitse. Hyväksy. Toista. Ajatuksia kuormituksesta, palautumisesta, merkityksestä ja onnellisuudesta.
ListenedMiksi oman elämän muuttaminen on usein niin vaikeaa, vaikka tietäisimme ihan hyvin, mitä pitäisi tehdä? Entä mitä tapahtuu, jos lakkaamme hetkeksi pakottamasta, korjaamasta ja kontrolloimasta – ja alamme ensin huomata, mitä meissä oikeasti tapahtuu? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa puhumme havaitsemisesta, hyväksymisestä, toistamisesta, merkityksestä, kehotietoisuudesta, stressistä, rutiineista ja mukavuusalueen reunalla liikkumisesta. Eli siitä, miten ihminen voi oppia olemaan paremmin oman mielensä, kehonsa ja hermostonsa kanssa – ilman että koko homma muuttuu yhdeksi uudeksi suorittamisen lajiksi. Jaksossa pohditaan miksi pelkkä tieto, tavoite tai innostava Instagram-klippi ei vielä muuta mitään. Miten aikomukset saadaan muuttumaan tekemiseksi? Miksi joskus pienin mahdollinen askel on fiksumpi kuin uusi eeppinen elämänmuutos? Ja miksi treenin, palautumisen, hengityksen ja arjen kuormituksen kanssa kannattaa opetella kuuntelemaan myös sitä, mitä kehossa todella tapahtuu? Keskustelussa käydään läpi myös…
Susanna Syld - Hyvän seksielämän salaisuudet, turvan kokemus, tunneyhteys ja nähdyksi tuleminen
ListenedMiksi pitkässä parisuhteessa seksi joskus hiipuu vaikka rakkautta olisi edelleen? Entä mitä tunneyhteys oikeastaan tarkoittaa ja miksi se voi olla seksuaalisuuden kannalta paljon tärkeämpää kuin täydellinen keho, oikea tekniikka tai spontaani himo? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa puhutaan parisuhteesta, seksuaalisuudesta, tunneyhteydestä, turvasta ja siitä miksi hyvä seksi ei synny pelkästä kiihotuksesta vaan usein siitä, että ihminen uskaltaa olla toisen kanssa aidosti läsnä. Jaksossa pureudutaan siihen miksi miesten ja naisten seksuaalisuutta selitetään usein liian kapeasti ja miksi me ihmiset olemme tunnetasolla lopulta paljon samanlaisempia kuin joskus haluaisimme ajatella. Puhumme myös haavoittuvuudesta, hyväksytyksi tulemisen tarpeesta, kehohäpeästä, suorituspaineista ja siitä miten oma turva vaikuttaa siihen, kuinka lähelle toista uskaltaa päästää. Keskustelussa käydään läpi myös pitkän parisuhteen seksielämää, arjen kiirettä, kosketuksen merkitystä ja sitä miksi yhteyttä ei rakenneta vain suurilla…
Hannu Lauerma - Geenit, lapsuus, ympäristö, elämän kokemukset - mikä määrää millaisia meistä tulee?
ListenedMistä ihmisen pahuus syntyy? Entä voiko elämän huonolle uralle ajautunut ihminen vielä muuttua vai määräävätkö geenit, lapsuus, traumat ja ympäristö lopulta suunnan? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa puhumme ihmisen käyttäytymisestä, persoonallisuuden kehityksestä, pahuudesta, väkivallasta, vastuusta ja siitä, miksi vaikeita ihmiskohtaloita ei kannata selittää liian yksinkertaisilla vastauksilla. Jaksossa pureudutaan siihen miten synnynnäinen temperamentti, varhaiset kokemukset, traumat, kasvuympäristö, empatia, itsesäätely ja sosiaalinen todellisuus vaikuttavat siihen millaiseksi ihminen kasvaa. Puhumme myös siitä miksi yksi luotettava ja välittävä aikuinen voi olla lapsen elämässä valtavan suuri suojaava tekijä. Keskustelussa käydään läpi muun muassa psykopatiaa, narsismia, rikollisuutta, oikeuspsykiatriaa, ylisukupolvisia traumoja, syyntakeisuutta, vankien kuntoutumista ja sitä miksi pelkkä kovempi rangaistus ei automaattisesti tee yhteiskunnasta turvallisempaa. Samalla pohditaan myös vastuuta: mitä meidän…
Johanna Matilainen & Juulia Lautaoja-Kivipelto – Miksi lihavuus ei ole vain itsekurista kiinni ja mitkä asiat siihen vaikuttavat?
ListenedMiksi painonhallinta on modernissa maailmassa niin vaikeaa? Entä miksi lihavuudesta pitäisi pystyä puhumaan samaan aikaan rehellisesti, tutkimusnäyttöön nojaten ja ihmistä kunnioittaen? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa puhutaan lihavuudesta, painonhallinnasta, biologiasta, ympäristöstä ja siitä, miten koko aiheesta olisi hyvä puhua ilman syyllistämistä, vähättelyä tai yksinkertaistavia “syö vähemmän ja liiku enemmän” -heittoja. Jaksossa pureudutaan siihen, miksi lihavuus ei ole pelkkää itsekurin puutetta. Kyse on monisyisestä ilmiöstä, jossa ihmisen biologia, nälkä- ja kylläisyyssignaalit, elintavat, stressi, uni, arjen kuormitus ja nykyinen ruokaa sekä paikallaanoloa suosiva ympäristö kietoutuvat toisiinsa. Puhumme myös siitä miksi nälkä ei ole pelkkä pieni epämukavuus vaan voimakas biologinen signaali, joka puskee helposti kaiken muun ajattelun läpi. Keskustelussa käydään läpi lisäksi lihavuuden stigmaa, lihavuuslääkkeitä ja -leikkauksia, liikunnan roolia painonhallinnassa, lihasmassan säilyttämistä,…
Harri Gustafsberg – Miten tehdä parempia päätöksiä paineen alla?
ListenedMiksi teemme välillä hyviä päätöksiä ja välillä aivan luokattoman huonoja? Entä miten stressi, kiire, väsymys ja oma mielentila vaikuttavat siihen, mitä lopulta päätämme tehdä? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa puhumme päätöksenteosta, paineensiedosta ja siitä, miten ihminen voi oppia tekemään viisaampia valintoja arjessa, työssä ja elämän isoissa risteyskohdissa. Jaksossa pohditaan, miksi päätöksenteko ei ole vain hetken valinta, vaan usein seurausta siitä, miten ihminen ajattelee, mitä hän arvostaa ja millaiseksi ihmiseksi hän haluaa kasvaa. Puhumme myös siitä, miksi päättämättömyys on usein hetkessä helpompaa, mutta pitkällä aikavälillä kallista. Keskustelussa käydään läpi myös psykofysiologista tilaa, vastuun kantamista, epävarmuuden sietämistä, huonojen päätösten kanssa elämistä ja sitä, miksi suunnitelmia tehdään myös siksi, että niistä voidaan tarvittaessa poiketa. Mukana on Harrille tuttuun tapaan sekä kovaa käytännön kokemusta paineen alla toimimisesta että syvempää pohdintaa ihmisestä, arjesta ja elämän…
Juho Kuusisaari – Miten rakennetaan voimaa, pihviä ja kuntoa samaan pakettiin?
ListenedVoiko sama ihminen kasvattaa lihasta, nostaa isoja rautoja ja olla vielä hyvässä aerobisessa kunnossa? Entä mitä treenissä pitää oikeasti tehdä, jotta voimaa tulee lisää ja pihvi kasvaa eikä homma jää vain salilla pyörimiseksi? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa puhumme voimaharjoittelusta, lihasmassan kasvattamisesta, treenitekniikasta ja hybridiharjoittelusta. Eli siitä, miten kannattaa treenata, jos tavoitteena on olla vahva, lihaksikas ja hyvässä kunnossa järkevästi ohjelmoiden ja niin, että kokonaiskuormitus pysyy hallinnassa. Jaksossa pureudutaan siihen, miten lihasmassatreeni ja maksimivoimatreeni eroavat toisistaan, miksi moni treenaa paljon mutta liian kevyesti, ja miksi nousujohteisuus on edelleen kehityksen kannalta aivan keskeinen juttu. Puhumme myös sarjapainoista, sarjatauosta, uupumukseen viemisestä, treenifrekvenssistä ja siitä, milloin perusliikkeet riittävät ja milloin yksilöllisempi hifistely alkaa oikeasti olla tarpeen. Keskustelussa käydään läpi myös tekniikkakeskustelun ikuisuuskysymyksiä.…
Toni Väyrynen – Treenissä ja elämäntapamuutoksessa vähemmän on usein enemmän
ListenedMiksi kuntosalille meneminen tuntuu monelle mörköluolalta, vaikka juuri sieltä voisi löytyä lisää virtaa arkeen? Entä mitä kaikkea tapahtuu kulisseissa ennen kuin salin ovet ylipäätään aukeavat? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa jutellaan kuntosalitreenaamisesta, elämäntaparemontista, voimaharjoittelusta ja saliyrittäjän arjesta. Keskustelussa käydään läpi, miten IT-yrittäjän arjesta voi päätyä hyvinvointialalle, kuntosaliyrittäjäksi ja lopulta myös voimannoston pariin. Puhumme siitä, miksi ihmiset käyvät salilla, mikä madaltaa kynnystä aloittaa ja miksi hyvä treeni ei aina ole se teoriassa optimaalisin treeni. Esille nousevat myös tavoitteet, vammojen kanssa treenaaminen, pienryhmävalmennusten hyödyt ja se, miksi elämäntapamuutos kannattaa rakentaa yksi palikka kerrallaan. Ei niin, että tammikuussa pannaan uusiksi koko elämä, ruokakaappi, unirytmi ja ehkä vielä puoliso kaupan päälle. Jakson loppupuolella kurkistamme kuntosaliyrittäjän konepellin alle. Mitä salin perustaminen vaatii, millaisia riskejä siihen…
Pauli Ohukainen – Mistä tiedät mihin terveysväittämään kannattaa uskoa?
ListenedMistä tietää, milloin terveysväite on totta, milloin otsikko ampuu yli ja milloin oma pää vain haluaa uskoa johonkin, koska se tuntuu hyvältä? Ja miksi kriittinen ajattelu ei tarkoita kyynisyyttä, vaan yritystä kysyä: onko minulla hyviä syitä pitää tätä totena? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa puhumme terveestä skeptisyydestä, kriittisestä ajattelusta ja siitä, miten tiedettä kannattaa tulkita etenkin terveyden, hyvinvoinnin ja ravitsemuksen maailmassa. Jaksossa pohditaan, miksi tiede on paras (tai ainakin vähiten huono) tapa selvittää, miten asiat todellisuudessa toimivat. Puhumme myös siitä, miksi yksittäinen tutkimus, raflaava otsikko tai oma kokemus ei vielä välttämättä kerro koko totuutta. Keskustelussa sukelletaan muun muassa kausaliteettiin, kolesterolitutkimuksen historiaan, terveysriskien todennäköisyyksiin, tutkimusten tulkintaan ja ajattelun vinoumiin. Miksi liian hyvältä tai liian pelottavalta kuulostava terveysväite kannattaa usein ottaa rauhassa tarkasteluun ennen kuin sitä lähtee jakamaan…
Jaakko Mursu - Näin koostat terveyttä, hyvinvointia ja treenissä kehittymistä tukevan ruokavalion
ListenedOnko urheiluravitsemuksessa lopulta kyse salaisista lisäravinteista, täydellisestä makrojakaumasta ja millintarkoista ajoituksista? Vai siitä vähän tylsemmästä, mutta usein ratkaisevasta kysymyksestä: syötkö tarpeeksi ja oikeita asioita omaan tekemiseesi nähden? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa puhumme ravitsemuksesta, hyvinvoinnista ja suorituskyvystä. Miten kannattaa syödä, jos haluaa voida hyvin, pysyä terveenä ja saada treenin kulkemaan? Jaksossa käydään läpi urheilijan ja tavoitteellisen liikkujan ravitsemuksen peruspalikoita: riittävää energiansaantia, hiilihydraatteja, proteiinia, rasvoja, ateriarytmiä ja sitä, miksi moni kovaa treenaava syö edelleen liian vähän. Varsinkin hiilareita varotaan helposti turhaan, vaikka juuri ne voivat olla ratkaiseva polttoaine silloin, kun tehoja pitäisi löytyä. Puhumme myös ruokavaliotrendeistä, kreatiinista, kofeiinista, proteiinin määrästä ja laadusta, lisäravinteista sekä siitä, milloin yksityiskohdilla on oikeasti väliä ja milloin ne ovat lähinnä ravitsemuksellista…
Aapo Kilpeläinen – Näin rakennat itsellesi voittavan mielen
ListenedMitä jos voittava mieli ei tarkoita jatkuvaa tsemppiä, raudanlujaa itsekuria tai sitä, että aina huvittaa? Entä jos se tarkoittaakin kykyä tehdä oikeita asioita myös silloin, kun väsyttää, jännittää, ärsyttää tai sohva kutsuu kuin magneetti? Tässä Väkevä elämä -jaksossa puhumme voittavasta mielestä. Siitä, miten ihminen voi oppia toimimaan omien tavoitteiden ja arvojen suuntaisesti myös silloin, kun mieli keksii 15 syytä jäädä paikoilleen. Jaksossa pureudutaan itsetuntemukseen, itsereflektioon, tunteiden kannatteluun, periksiantamattomuuteen ja siihen, miksi pelkkä tieto ei yleensä vielä muuta mitään. Aika usein oivallus syntyy vasta sitten, kun uskaltaa kokeilla, tehdä ja huomata, että eihän tässä taivas pudonnutkaan niskaan. Puhumme myös aloittamisen kitkasta, mukavuusalueen reunasta, epäonnistumisten käsittelystä ja siitä, miksi elämän ei tarvitse tuntua koko ajan kasin tai ysin arvoiselta, jotta asioita voi tehdä hyvin. Mukana on myös huippu-urheilun maailmasta kovia esimerkkejä siitä, miten oma fokus,…
Laura Suojanen – Painonpudotuksen psykologia, miksi painonhallinta on vaikeaa ja mitä tehdä onnistuakseen?
ListenedMiksi painonpudotus on monelle niin vaikeaa, vaikka periaatteessa “kaikki tietävät mitä pitäisi tehdä”? Entä mitä jos ongelma ei olekaan tahdonvoiman puute, vaan biologia, kuormitus, ruokahäly, häpeä ja vuosien aikana opitut selviytymiskeinot? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa sukellamme painonpudotuksen ja painonhallinnan psykologiaan. Puhumme siitä, miksi “syö vähemmän kuin kulutat” on teknisesti totta, mutta ihmiselämän keskellä usein armottoman vajaa ohje. Jaksossa pohditaan, miksi muutos voi olla helppoa silloin kun sitä suunnittelee, mutta vaikeaa juuri silloin kun sitä pitäisi alkaa oikeasti elää. Miten stressi, univaje, lapsuudessa opitut mallit, kehonkuva, lihavuuden stigma ja jatkuvasti ruokaa tyrkyttävä ympäristö vaikuttavat siihen, mitä ihminen lopulta tekee? Puhumme myös ruokahälystä, kylläisyyden kokemuksesta, syömisen ilosta, hoitoväsymyksestä ja siitä, miksi pysyvä muutos vaatii usein paljon enemmän kuin uuden dieetin tai vähän lisää itsekuria. Ehkä tärkeintä onkin oppia tunnistamaan omat…
Janne Kanervisto - Unilääkärin vastauksia kuulijoiden kysymyksiin
ListenedMiksi väsyttää niin vietävästi, mutta uni ei silti tule? Entä miten vuorotyö, kahvi, kännykkä, stressi ja aamuyön asuntolainamöröt sekoittavat meidän nukkumista? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa sukelletaan uneen käytännönläheisesti, Väkevä elämä -podcastin kuuntelijoiden kysymyksiin ratkaisuja etsien ja turhaa hysteriaa välttäen. Puhumme siitä, miksi ihminen tarvitsee unta, miksi sitä ei voi pakottaa ja miksi joskus paras univinkki voi olla se, että lopettaa epätoivoisen nukkumisen yrittämisen. Jaksossa puretaan unen tärkeimmät käytännön kysymykset. Miten vuorotyö, kofeiini, stressi, ruudut ja unirytmi vaikuttavat nukkumiseen? Milloin melatoniinista voi olla hyötyä, ja mitä unen mittauslaitteiden lukemista kannattaa ajatella? Puhumme myös aamuyön heräilystä, päikkäreistä, ravitsemuksesta sekä siitä, milloin unihäiriöiden kanssa kannattaa hakea apua. Uni vaikuttaa tunteisiin, vuorovaikutukseen ja arjen valintoihin. Uni on tärkeää, mutta siitä ei kannata tehdä uutta suorituslajia. Jaksossa vieraana kanssani…
Elina Tervo ja Sanna Aro - Näin muutat tiedon tekemiseksi, pysyviksi tuloksiksi ja takaat ympärivuotisen hyvän vireen
ListenedTässä jaksossa käyn vieraideni kanssa läpi klassikkoaihetta eli miksi elintapamuutoksen aloittaminen on monelle niin vaikeaa ja miksi hyvä alku hiipuu usein muutamassa viikossa. Puhumme lapsiperhearjen hyvinvoinnista, voimavarojen merkityksestä, pienistä arjen teoista, täydellisyyden tavoittelusta, laiskuudesta, asenteesta ja siitä, miksi oma hyvinvointi jää niin helposti prioriteettilistan viimeiseksi. Jaksossa pureudumme myös siihen, miten ruutuaika, uni, kahvi, herkuttelu, viikonlopun rennompi syöminen ja arjen ympäristö vaikuttavat onnistumiseen. Keskustelemme mittaamisen hyödyistä, sisäisestä puheesta, minäpystyvyydestä, terveestä itsekkyydestä, tapojen rakentamisesta, suunnittelusta ja siitä, miksi pieni mutta toistuva teko voi olla ratkaisevampi kuin iso täydellinen remontti. Lisäksi puhumme siitä, miksi tuloksia pitää saada, mutta miksi niitä kannattaa oppia näkemään myös muualla kuin vaa’alla: vireydessä, jaksamisessa, mielialassa, voimassa, liikkuvuudessa ja omassa kokemuksessa siitä, että pystyy…
Kaisa Jaakkola - Ylikierrokset: mistä ne syntyvät kehoon ja mieleen, mitä siitä seuraa ja miten ne voi selättää?
ListenedMiksi niin moni elää jatkuvasti liian kovilla kierroksilla, vaikka ulospäin kaikki näyttää vielä olevan ihan hyvin? Tässä jaksossa puhutaan vieraan kanssa siitä, mitä ylikierrokset ovat, mistä ne syntyvät ja miksi niihin voi ajautua lähes huomaamatta modernin maailman melskeessä. Keskustelemme myös siitä, miten stressi näkyy ja tuntuu kehossa, mielessä, unessa, palautumisessa, syömisessä ja miten se vaikuttaa tekemiimme valintoihin. Käymme läpi myös arkielämän tavallisia tilanteita, jotka voivat johtaa ylikierroksiin ja joissa ylikierroksilla käyvä ihminen ei aina tunnista levon tarvetta. Jaksossa puhutaan näiden lisäksi mm. stressin kokonaiskuormasta, hermoston ylivireydestä, kortisolirytmistä, verensokerin heilahteluista, liian vähäisen syömisen vaikutuksista, iltojen rauhoittamisesta ja siitä, miksi palautuminen ei ole vain hyvää yöunta. Lisäksi käymme läpi konkreettisia keinoja, joilla ylikierroksia voi alkaa purkaa ilman, että koko elämä täytyy räjäyttää uusiksi. Tämä jakso sopii erityisesti sinulle,…
Jussi Venäläinen - Typerä työ kuormittaa, raastaa yksilöä ja pilaa työelämän - mitä meidän kannattaisi tehdä?
ListenedMiksi niin moni on töissä jatkuvasti kiireinen, mutta mikään ei silti tunnu valmistuvan? Ja kuinka iso osa työpäivästä kuluu lopulta täysin turhaan säätämiseen, hosumiseen ja poukkoiluun? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa puhutaan työelämän typeryydestä ja siitä, miksi niin moni kuormittuu tavoilla, joita pidetään nykyään normaalina. Sukellamme muun muassa monitohellointiin, puskemiseen, epävireisyyteen, tuuliajolle ajautumiseen, epämääräisyyteen ja välttelyyn. Puhumme myös kiireestä. Siitä, onko kiire oikeasti aina totta vai onko se usein enemmänkin tapa puhua, ajatella ja oikeuttaa sitä, että kalenteri, työpäivä ja elämä ovat täyttyneet vähän liian täyteen. Miksi jatkuva reagointi viesteihin, palavereihin ja pyyntöihin syö keskittymistä, tehokkuutta ja jaksamista yllättävän paljon. Miksi huumori ja käänteispsykologia voivat auttaa ihmisiä näkemään omat toimintatapansa uudessa valossa ilman turhaa syyllistämistä. Sivutaan myös työhyvinvointia, palautumista, taukojen merkitystä, not-to-do-listaa sekä sitä, miksi…
Joel Naukkarinen - Stressi, kuormitus ja itsensä ylittäminen mahdottomilta tuntuvissa tilanteessa
ListenedMiksi joskus jo ajatus yhdestä tehtävästä tuntuu raskaalta mutta toisessa hetkessä ihminen pystyy lähes käsittämättömään suoritukseen? Voiko väsymystä, kuormitusta ja itsensä ylittämistä ymmärtää tavalla, joka auttaa myös tavallista arkea? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa Joel Naukkarinen avaa stressiä, kuormitusta, palautumista ja väsymystä sekä huippusuorituksen että tavallisen arjen näkökulmasta. Keskustelussa mennään siihen, mitä aivoissa ja kehossa tapahtuu, kun ihminen väsyy, jaksaa tai kokee saman kuormituksen eri hetkinä hyvin eri tavalla. Miten keskeytykset, multitaskaus ja jatkuva ärsyketulva kuormittavat aivoja? Miksi yksi asia kerrallaan toimii paremmin ja miksi päivän vaativin tehtävä kannattaa tehdä silloin, kun henkisiä voimavaroja on eniten? Miten fyysistä työtä tekevä voi jaksaa paremmin, palautua paremmin ja välttää yksipuolisen kuormituksen ongelmia? Mukana on myös näkökulma siihen, miksi parempi kunto voi tehdä työstä kevyempää ja miksi monipuolinen harjoittelu tukee jaksamista. Miksi…
Esa Saarinen - Juhlajakso #400: Parempi ajattelu synnyttää parempaa elämää
ListenedMiksi meidän ihmisten elämä helposti kaventuu, vaikka kaikki näyttää olevan päällisin puolin hyvin? Miten ja miksi parempi ajattelu voi synnyttää parempaa elämää? Tässä Väkevä Elämä -jaksossa puhutaan vieraan luennoilta, seminaareista ja kirjoista tutuista teemoista, jotka mielelläni tuon podcastin kuulijoiden tietoon. Näitä ovat mm. uomakipitys ja miten arki alkaa helposti pyöriä tehtävälistojen, suoritteiden ja automaattisten reaktioiden ympärillä. Samalla se, mikä on oikeasti tärkeää jää huomaamatta taka-alalle. Miksi meidän oma ajattelu muuttuu niin helposti reaktiiviseksi ja miksi elämä kaventuu usein ilman, että itse sitä välttämättä edes huomaamme? Miten omalle ajattelulle voisi avata enemmän tilaa ja pysähtyä sen äärelle, mitä oikeasti ajattelee? Miksi negatiivisuus ottaa kokemuksissa niin helposti ylivallan ja miksi laajempi kuva unohtuu kiireen, väsymyksen ja arjen ärsyketulvan keskellä? Mukana ovat myös toiveikkuus, merkitys, elämän kauneus ja ajatus siitä, että ihmisissä on enemmän hyvää kuin…
Vilho Ahola - Lihavuuslääkkeet apuna painonpudotuksessa, ylipaino-ongelmien juurisyyt ja elintapahoidon kulmakivet
ListenedTässä jaksossa puretaan auki, miksi moderni ruokaympäristö ja ihmisen biologia toimivat niin huonosti yhdessä. Kun energiapitoinen, helposti syötävä ja jatkuvasti saatavilla oleva ruoka kohtaa stressin ja vähentyneen liikkumisen, yhtälö on monelle armoton. Puhumme myös siitä, miten lihavuuslääkkeet käytännössä toimivat ja mitä niistä pitäisi oikeasti ymmärtää jos niitä käyttää? Miten ne vaikuttavat kylläisyyteen, nälkään, mielitekoihin ja painonpudotukseen ja miksi ne voivat olla monelle aidosti toimiva apu tilanteessa, jossa pelkkä tahdonvoima ja elintapahoito ei näytä toimivan. Miksi painon nopea putoaminen voi viedä mukanaan lihasmassaa, miksi proteiini ja voimaharjoittelu ovat kriittisiä, ja miksi uni, stressi ja aterioiden skippaaminen voivat romuttaa muuten hyvänkin suunnitelman. Lisäksi puhumme siitä, voiko lääkityksen joskus lopettaa, miten nopeasti paino yleensä putoaa ja millaista pitkäjänteistä hoitoa onnistunut painonhallinta usein vaatii. Jaksossa vieraana kanssani keskustelemassa…
Juulia Järvdike - "Kykenen, mutta en pysty", miten ADHD näkyy ja ei näy ulospäin ja mitä kaikkien tulisi tietää ADHD:sta.
ListenedMiten on mahdollista, että ihminen voi olla samaan aikaan lahjakas, kunnianhimoinen ja kyvykäs mutta silti myöhästellä, unohtaa, vältellä ja jumittua aivan tavallisissa asioissa? Tässä Väkevä elämä -jaksossa puhutaan ADHD:sta tavalla, joka avaa ilmiötä paljon pintatasoa syvemmältä. Keskustelemme vieraan kanssa siitä, miksi ADHD ei aina näytä ulospäin siltä kuin moni kuvittelee. Miksi osa pärjää loistavasti työssä tai opinnoissa mutta arki ei silti pysy käsissä. Mitä tarkoittaa kokemus siitä, että “kykenen, mutta en pysty”. Miksi tärkeänkin asian aloittaminen voi tuntua ylivoimaiselta. Miten dopamiini, paine ja viime hetken deadlinet liittyvät toimintakykyyn. Miksi ADHD voi näyttäytyä yhtä aikaa vahvuutena ja kuormittavana haasteena. Miten perfektionismi, häpeä ja jatkuva riittämättömyyden tunne voivat liittyä oireiluun. Onko nykyinen viriketulva, some ja moderni työelämä erityisen hankala ympäristö ADHD-aivoille. Millaisia vahvuuksia ADHD voi tuoda esimerkiksi luovuuteen, ideointiin, ongelmanratkaisuun ja…
Tiina Alakärppä - Radikaali myötätunto, armollisuuden sudenkuopat ja viisaiden valintojen tekeminen vaikeissa paikoissa
ListenedTämän jakson vieraan ajatusmaailmaan törmäsin sattumalta sosiaalisen median syövereissä. Pohdinnat oli niin hienoja, että sovittiin lisäpohdinnat Väkevä elämä -mikrofonin ääreen. Jaksossa käydää läpi pitkä lista kysymyksiä, kuten mitä keskustelua herättäneen kirjan kirjoittaminen opetti työstä todella vaikeiden asiakaskohtaamisten ääreltä? Mitä on radikaali myötätunto ja mitä ongelmia perinteisessä myötätuntoajattelussa piilee? Miten kyetä toimimaan viisaasti silloin kun tekeminen tuntuu vaikealta esimerkiksi elämäntapamuutosta tehdessä? Mitä tarkoitetaan vastalääke-ajattelulla? Miten liiallinen armollisuus voi koitua ongelmaksi? Millainen vastuu meillä on omista teoistamme? Millaista on terve itsereflektio ja miten siihen kykenee jos se tuntuu vaikealta? Näitä ja muita aiheen teemoja kanssani pohtii väitöskirjatutkija, seksuaaliterapeutti ja yrittäjä Tiina Alakärppä. Linkit Optimal Performance - Hyvinvointiluennot ja verkkovalmennukset: https://www.optimalperformance.fi - Kuntosali ja valmennuskeskus,…
Saara Nolvi - Mitä kaikkien tulisi ymmärtää erityisherkkyydestä?
ListenedErityisherkkyys herättää runsaasti keskustelua hyvinvointialalla ja sosiaalisessa mediassa. Tässä jaksossa otetaan aiheeseen perehtyneen vieraan kanssa selvää, että mistä ilmiössä on todellisuudessa kyse, mitä tiedetään ja mitä ei. Käymme läpi mm. mitkä ovat suurimmat väärinymmärrykset erityisherkkyyteen liittyen? Onko erityisherkkyys biologisesti "kovakoodattu" ihmiseen vai opittu ominaisuus? Tuoko erityisherkkyys ihmisen elämään jonkinlaisia vahvuuksia tai haittaako se jollain tapaa normaalia elämää? Miten resilienssi ja erityisherkkyys ovat yhteydessä toisiinsa? Voiko erityisherkkyydestä päästä eroon jos niin haluaa? Onko erityisherkkyys joko-tai -ominaisuus vai jatkumo ja missä vaiheessa se muuttuu "normaalista" herkkyydestä erityiseksi? Miten erityisherkkyys eroaa introvertista tai ujoudesta? Mitkä ovat yleisimmät virheet, joita herkkä ihminen tekee yrittäessään voida paremmin? Mitä asioita erityisherkkä voi tehdä parantaakseen "sietokykyä" ilman, että elämä menee jatkuvaksi ylikuormitukseksi? Miten…
Nina Lyytinen ja Sanna Wikström - Kehuminen - aliarvostettu hyvinvoinnin ja elämänlaadun parantamisen supervoima
ListenedTämän jakson teemana on aivan liian vähän hyötykäytetty elämänlaadun ja ihmissuhteiden supervoima eli kehuminen. Aiheena se on monelle tuttu, mutta mistä siinä ihan tarkalleen ottaen on kyse? Jaksossa käydään läpi mm. miksi itsekehua pidetään usein negatiivisena asiana vaikka monesti olisi hyvä tunnistaa omia vahvuuksia? Miten sosiaalinen media ja kehuminen liittyvät toisiinsa hyvässä ja pahassa? Unohdammeko me kehua silloin kun sille olisi aika ja paikka? Miksi me suomalaiset olemme huonoja ottamaan vastaan kehuja? Miten löytää itsestä jotain hyvää silloin kun se tuntuu vaikealta? Miksi me kehumme itseämme ja muita niin vähän, vaikka tiedämme miten hyvää se tekee? Mitä eroa on palautteella ja kehulla? MIllainen on hyvän ja huonon kehun välinen ero? Näistä ja muista kehuteeman kysymyksistä kanssani keskustelee erikoispsykologi, tietokirjailija ja Psykopodiaa-podcastin Nina Lyytinen ja Hidasta elämää -sivuston perustaja, kirjailija ja mindfulness-ohjaaja Sanna Wikström. Linkit Optimal Performance -…
Bettina Gräsbeck - Armollisuuden sudenkuopat, jämäkän tekemisen kulmakivet ja hyvinvointialan risut ja ruusut
ListenedTämän jakson vieras saapui toistamiseen jutulle yleisön pyynnöstä ja edellisenkin vierailun oltua supersuosittu. Jaksossa käydään läpi mm. mitkä asiat ovat ärsyttäneet hyvinvointialalla viime aikoina eniten? Entä mikä on ollut hyvinvointialalla hyvää kehitystä? Armollisuuden, itsemyötätunnon ja elämääkin pitää elää -kortin sudenkuopat? Miksi kultaisella keskitiellä pysyminen on niin vaikeaa? Millainen on sopiva aloitus elintaparemonttiin? Mikä saa ihmisen sisuuntumaan ja laittamaan itsensä hyvään kuntoon? Mihin kolmeen asiaan keskittyä, jotta elintapamuutos onnistuu? Mitkä muut asiat vaikuttavat hyvinvointiin kuin treeni, ravinto ja palautuminen? Miten löytyy tasapaino itsekurin, joustavuuden ja rutiinien välimaastosta? Näitä ja muita aiheen teemoja käydään läpi yhdessä hyvinvointialan ammattilaisen Bettina Gräsbeckin kanssa. Linkit Optimal Performance - Hyvinvointiluennot ja verkkovalmennukset: https://www.optimalperformance.fi - Kuntosali ja valmennuskeskus, Helsinki: https://www.opcenter.fi Bettina…
Katri Saarikivi - Ajatuksia aivoista: keskittymiskyky, vuorovaikutus, hyvinvointi ja parempien valintojen tekeminen
ListenedTässä jaksossa aiheena on ihmisen aivot, niiden toiminta ja miten niistä pystyy pitämään hyvää huolta omilla valinnoilla. Keskustelemme mm. voiko aivoja treenata paremmiksi? Onko nykyihmisellä paljon "outoja ongelmia"? Miten empatia ja vuorovaikutus toimivat aivojen näkökulmasta? Miten suopeuden ja logiikan periaatteet toimivat? Mitkä ovat toiminnanohjauksen kolme komponenttia? Mitä liiallinen yksilökeskeisyys saa aikaan työelämässä ja miten vuorovaikutusta voitaisiin mitata? Aivojen muovautuvuus, neuromodulaatio ja uudet aivokäyttöliittymät - minkälaisia mahdollisuuksia omien aivojen sorkkimiseen on nyt ja tulevaisuudessa? Voiko aivot olla puhki siinä missä lihaksetkin? Saako lyhytvideot ja kanavasta toiseen pomppiminen keskittymiskykymme pilalle ja "työmuistin tukkoon"? Näitä ja muita aivoteemoja kanssani pohtii aivotutkija ja psykologian tohtori Katri Saarikivi. Linkit Optimal Performance - Hyvinvointiluennot ja verkkovalmennukset: https://www.optimalperformance.fi - Kuntosali ja valmennuskeskus,…
Hanna Himanka - Elämäntavat, metatyötaidot ja henkinen vahvuus arjen hyvinvoinnin kulmakivinä
ListenedTässä jaksossa vieraana kuulijoiden toiveesta yrittäjä ja perheenäiti, jonka kanssa keskustelemme miten hyvinvointi onnistuu arjen keskellä. Käymme läpi mm. miten metatöiden ja kotiasioiden jakaminen kannattaa tehdä? Miten perhekalenteri voi olla apuna ennakoinnissa? Miten kurinalaisuus ja armollisuus voivat olla olemassa yhtä aikaa? Mikä auttaa jaksamaan yrittäjänä ja äitinä arjen keskellä? Millaisia oivalluksia elämän heittämät kierrepallot ovat saaneet aikaan? Mikä on elintapojen eli treenin, liikunnan ja unen merkitys? Miten yhteiset hetket perheen kesken voivat olla tärkeitä? Näitä ja muita aiheen teemoja jaksossa pohtii bosslady, yrittäjä ja OG ruokavaikuttaja Hanna Himanka. Linkit Optimal Performance - Hyvinvointiluennot ja verkkovalmennukset: https://www.optimalperformance.fi - Kuntosali ja valmennuskeskus, Helsinki: https://www.opcenter.fi Hanna Himanka - IG: https://www.instagram.com/himankahanna/ - Joonas Laurila: https://www.instagram.com/joonas_laurila/ - Seuran artikkeli:…
Liisa Keltikangas-Järvinen - Miten yltiöyksilöllinen kulttuuri, identiteetti, kasvatus ja sosiaaliset taidot muokkaavat meitä ihmisiä?
ListenedTähän jaksoon sain vieraaksi tuoreen yltiöyksilöllisyyden ongelmia käsittelevän kirjan kirjoittajan. Jaksossa käydään läpi mm. noudatteleeko yksilöllisyyden määrä käänteistä u-käyrää, jossa tietyn pisteen jälkeen se synnyttää enemmän ongelmia kuin hyötyjä? Millainen on yhteiskunnallinen kehityskulku yksilöllisyyden muutoksessa? Miten lasten kasvatus on muuttunut vuosien saatossa ja mitä siitä on seurannut? Jos yksilöllisyyden muutos aiheuttaa ongelmia, onko syy yksilöissä, kulttuurissa vai jossain muussa? Onko nykyihminen heikompi kuin ihmiset ennen vanhaan? Miten uhriutuminen, armollisuus ja narsismi näyttäytyvät nyky-yhteiskunnassa, keskustelukulttuurissa ja ihmisten käyttäytymisessä? Onko tunteiden ympärille muodostunut jo vaihtoehtoispsykologia? Miten yksilöä palvova kulttuuri on haitallinen sekä yhteiskunnalle että yksilölle itselleen? Miten me voimme kehittää omia sosiaalisia taitojamme ja oppia tekemään parempia kompromisseja? Miten minäkuva, identiteetti ja ihmisen keinot määritellä itsensä…
Laura Sokka - Stressiharha, miksi ajattelutavoilla on väliä ja miten niitä muutetaan huonoista hyviksi?
ListenedTähän jaksoon sain vieraaksi fiksun ammattilaisen uusintavisiitille ja käymme läpi stressiin liittyviä väärinymmärryksiä hänen uuden kirjansa tiimoilta. Keskustelemme mm. mitä on stressi ja miksi suhtautumisellamme siihen on väliä? Miksi stressi ja kuormitus eivät ole niin yksiulotteisia ilmiöitä kuin usein ajattelemme? Miten onnistuisimme elämään stressin kanssa paremmin? Miksi pakkopositiivisuus ei ole avain onneen mutta näkökulman vaihtaminen on? Onko stressikuormaa mahdollista saada heti pois? Miten tarkoittaa, että ajattelutavat eivät synny tyhjiössä vaan niihin vaikuttavat mm. kasvuympäristö, työelämä, kulttuuri, muut ihmiset, jne.? Miten elintavat vaikuttavat koettuun stressiin ja sen kestämiseen? Näitä ja muita teemoja kanssani pohtii psykologian tohtori, neuropsykologian erikoispsykologi ja psykoterapeutti Laura Sokka. Linkit Optimal Performance - Hyvinvointiluennot ja verkkovalmennukset: https://www.optimalperformance.fi - Kuntosali ja valmennuskeskus, Helsinki: https://www.opcenter.fi Laura Sokka…
Sini-Sofia Savola - Erilaisia ajatuksia ahdistuksesta, tunteista, diagnooseista ja identiteetistä
ListenedTähän jaksoon pyysin uusintavisiitille psykologin, jonka kanssa on helppo jutella monimutkaisista ja vaikeita mielen hyvinvoinnin teemoista. Käymme läpi mm. mitä näkökulmia meiltä usein unohtuu kun puhumme diagnooseista? Millaisia sudenkuoppia identiteetin muodostumiseen saattaa liittyä? Millaisia väärinkäsityksiä voi syntyä kun monimutkaiset mielenterveyden käsitteet ja termistö rantautuvat tavallisen kansan somekeskusteluun? Mitä erilaisia näkökulmia ahdistukseen liittyy ja mitä ahdistukselle voi tehdä, jotta se ei rajoita elämää? Miten löytää tasapaino hankalien ajatusten ja eteenpäin menemisen välille? Tunteista puhutaan enemmän kuin koskaan - mikä keskustelussa menee hyvin ja mikä pieleen? Mitä tarkoittaa jos "oma itse" ei palaa enää takaisin uupumuksen jälkeen? Näitä ja muista jakson teemoja kanssani pohtii psykologi Sini-Sofia "Sinnu" Savola. Linkit Optimal Performance - Hyvinvointiluennot ja verkkovalmennukset: https://www.optimalperformance.fi - Kuntosali ja valmennuskeskus, Helsinki:…
Tommi Ikonen - Miten valmistuu maistuva ja terveellinen ruoka helposti ja kiireisessäkin arjessa?
ListenedTähän jaksoon vieraaksi pyörähti valmentajakollega keskustelemaan ravintoon liittyvästä teemasta, joka saa keskusteluissa usein aivan liian vähän palstatilaa. Usein puhutaan makroravinteista ja energiamääristä, mutta miten onkaan itse ruuanlaiton laita? Miten sitä terveellistä ja maistuvaa ruokaa saadaan päätymään lautaselle riittävissä määrin ja kiireisessäkin arjessa? Miksi monelle "mitä tänään syötäisiin?" -ajatus tuntuu niin raskaalta? Mitkä ovat tärkeimmät muuttujat, että löydämme itsellemme parhaiten sopivan ruokavalion? Onnistuuko herkuttelu jos haluaa syödä terveellisesti? Mitä tehdä jos on huono ruuanlaittaja tai vihaa ruuanlaittoa? Onko terveellisen ruuan kokkaaminen vaikeaa? Miksi emme syö terveellisesti vaikka tiedämme sen olevan tärkeää? Miten tehdä ruuanlaitosta stressittömämpää ja helpompaa? Mitä tehdä jos tuntuu, että ruuanlaitolle ei ole aikaa? Näitä ja muita aihepiirin kysymyksiä kanssani pohtii valmentaja Tommi Ikonen. Linkit Optimal Performance - Hyvinvointiluennot ja verkkovalmennukset:…
Kaisa Jaakkola - Kalibroi hyvinvoinnin fokus ja saavutat sinulle tärkeät tavoitteet
ListenedVuodenvaihteen jaksoon pyysin mikrofonin ääreen keskustelemaan monen kuulijan toivevieraan. Jakson teemana pohditaan miten vuodesta 2026 voisi tulla se, jolloin saavutat tavoitteesi hyvinvoinnissa, suorituskyvyssä ja esim. paremmassa arjenhallinnassa. Käymme läpi mm. miten minun ja vieraan kulunut vuosi on sujunut, mikä on mennyt hyvin ja mikä jäänyt tavoitteista vajaaksi? Miksi moni vuodenvaihteen uuden elämän aloittaja hukkaa fokuksen pian vauhtiin päästyään? Minkälaisia tarpeita meidän keholla ja mielellä usein on? Olisiko aamurituaaleista apua kurssin pitämisessä oikeana? Minkälainen tavoite meidän tulisi löytää, jotta fokus säilyy? Mikä on rankkojen projektien ongelma ja mitä mielummin tilalle? Muutokseen tarvitaan hyvä hetki mutta enkä jos sellaista ei tunnu tulevan koskaan? Mitkä neljä avainkysymystä jokaisen kannattaisi kysyä itseltään kun haluaa onnistua? Näitä ja muita aiheen teemoja pohdin yhdessä vaimoni ja yhtiökumppanini Kaisa Jaakkolan kanssa. Linkit: Optimal Performance - Hyvinvointiluennot…
Joni Jaakkola - Neljällä kulmakivellä työelämä, arki ja vapaa-aika tasapainoon
ListenedKoska vuosi 2026 siintää silmissä ja monella on ovi raollaan uuden suunnan etsimiselle elämässään, otin tähän monologijaksoon pohdinnan alle työelämän ja muun arjen tasapainottamisen. Jaksossa käydään läpi mm. minkälaisessa elämänvaiheessa olet juuri nyt ja mitä sinulle tarkoittaa työn ja muun elämän välinen tasapaino? Muistatko pitää valot päällä oman jaksamisesi kanssa ja muuttaa kurssia ennen kuin ongelmat kumuloituvat liian suureksi? Miten on mahdollista tehdä fiksujen valintojen tekemisestä mahdollisimman helppoa ja todennäköistä? Mitä ja miten kannattaa priorisoida, jotta tärkeille asioille löytyy aikaa? Jakson kysymykset: 1. Mikä on sinulle tärkeää juuri tässä elämänvaiheessa ja mitä se edellyttää? 2. Miten voit pitää huolta omasta hyvinvoinnistasi tässä elämäntilanteessa? 3. Miten voit parantaa omaa hyvinvointisi valintaympäristöä? 4. Mitä voisit jatkossa priorisoida paremmin ja miten aiot sen tehdä? Linkit Optimal Performance - Hyvinvointiluennot ja verkkovalmennukset:…
Matias Koistinen - Onnistuneen elämäntaparemontin rakennusaineet tuhansien valmennettavien kokemuksella
ListenedTässä jaksossa mikrofonin ääreen istuu yksi eniten toivotuista vieraista keskustelemaan omista huomioistaan ja tutkimusnäytöstä liittyen onnistuneen elämäntaparemontin tekemiseen. Käymme läpi mm. mitkä ovat vieraan oman rautaisen fysiikan tärkeimmät kulmakivet? Miksi moni on niin huonossa kunnossa modernissa maailmassa vaikka mahdollisuuksia onnistumiseen on enemmän kuin koskaan ennen? Kun alkaa tehdä kokonaisvaltaista elämäntaparemonttia, mitkä ovat valmennushavaintojen pohjalta yleisimmät onnistumisen ja epäonnistumisen rakennusaineita? Onko keski-iässä ja ruuhkavuosissa itsensä kuntoon laittaminen ja esim. painonpudotus vaikeampaa kuin nuorempana? Mikä on oikeanlaisen ja vääränlaisen mindsetin vaikutus tuloksien saavuttamisessa? Jos haluaa opetella hyvät elintavat ja päästä hyvään kuntoon, onnistuuko se intuitiivisesti ja fiilispohjalta vai tarvitaanko jotain mekaanisempaa kuten kalorienlaskentaa yms.? Mikä on oman lähipiirin vaikutus kokonaisvaltaisessa elämäntaparemontissa onnistumisessa? Näitä ja muita…
Susanna Juntunen - Hyvinvoinnin tasapaino elämänkriisien jälkeen, rutiinien rakentaminen, joustavuus ja lempeys itseä kohtaan
ListenedTähän jaksoon sain vieraaksi monen tunteman online valmentajan keskustelemaan siitä, miten saavutetaan energinen ja tasapainoinen arki elämän myllerrysten ja rankkojen kokemusten jälkeen. Käymme läpi mm. miten keho viestii siitä, että on aika ottaa rennommin? Miten elää kunnianhimoisesti ilman, että se menee överiksi? Mitkä ovat parhaat rutiinit silloin kun elämässä lyö päälle isompi kriisi tai vakavampi terveysongelma? Miten löytyy tasapaino lempeyden, joustavuuden, kurinalaisuuden ja tahdonvoiman välille? Millaisia ajatuksia heräsi kun hyvinvointialan ammattilaisena ja itsestään aina huolehtineena kohtaakin vakavamman sairastumisen? Miten vieras kadotti yhteyden omaan kehoonsa ja pystyi palauttamaan sen? Näitä ja muita aiheen teemoja kanssani tässä jaksossa pohtimassa pitkän linjan valmentaja Susanna Juntunen. Linkit Optimal Performance - Hyvinvointiluennot ja verkkovalmennukset: https://www.optimalperformance.fi - Kuntosali ja valmennuskeskus, Helsinki: https://www.opcenter.fi Susanna Juntunen - IG:…
Riikka Pasanen - Miten saat mielesi avuksi huippusuorituksessa ja tavoitteiden saavuttamisessa?
ListenedTässä jaksossa pohditaan vieraan kanssa miten oma mieli ja ajattelumallit saadaan tukemaan onnistumista. Käydään läpi mm. mitä tarkoitetaan tarkkailijaminällä? Miksi on tärkeä erottaa havainto ja tulkinta toisistaan? Miksi mahdollisuuden asenne on monen onnistumisen taustalla? Mitä tarkoitetaan sillä, että mikään tunne tai ajatus ei ole uhka suorituksen onnistumiselle? Miksi on tärkeä tiedostaa, että miksi tekee mitä tekee? Onko tärkeä pyrkiä tekemään asioita ilon kautta? Miten tulee asennoitua tekemiseen, uhrauksiin ja priorisointiin jos haluaa laittaa itsensä todella hyvään kuntoon? Mitkä ovat vieraan ajatukset itsekurista ja motivaatiosta? Mitä ongelmia voi liittyä sinä riität -ajatteluun? Miten olla hyvällä tavalla itsekäs? Näitä ja muita teeman kysymyksiä kanssani pohtii urheilupsykologi ja psyykkinen valmentaja Riikka Pasanen. Linkit Optimal Performance - Hyvinvointiluennot ja verkkovalmennukset: https://www.optimalperformance.fi - Kuntosali ja valmennuskeskus, Helsinki: https://www.opcenter.fi Riikka…
Karoliina Kruuna - Levollinen mieli apuna parisuhteessa, seksuaalisessa nautinnossa ja omassa hyvinvoinnissa
ListenedTässä jaksossa paljon kiitosta kerännyt vieras tekee uusinta visiitin ja käymme läpi mikä on levollisen mielen apu parisuhteessa, seksuaalisessa nautinnossa ja omassa hyvinvoinnissa. Mitä ajatella mindfulnessista ja meditaatiosta jos tuntuu, että ne eivät ole oma juttu? Mikä on mindfulnessin ja hyväksyvän läsnäolon merkitys ihmisen hyvinvoinnille? Mikä on tärkein seksitaito? Mitä konkreettisia ja arkisia keinoja on auttaa mieltä pysymään levollisena? Miten levollinen mieli ja mindfulness auttavat parisuhdetta ja seksuaalista nautintoa? Miten hermoston tasapaino vaikuttaa hyvinvointiin ja seksuaalisuuteen? Miten tuoda läsnäolotaitoja parisuhteeseen ja yhteiseen arkeen? Näitä ja muita aiheen teemoja jaksossa kanssani käy läpi Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja Mindfulness-ohjaaja Karoliina Kruuna. Linkit Optimal Performance - Hyvinvointiluennot ja verkkovalmennukset: https://www.optimalperformance.fi - Kuntosali ja valmennuskeskus, Helsinki: https://www.opcenter.fi Karoliina Kruuna - Edellinen jakso:…
Emilia Perkkola - 6 syytä elämäntaparemontin epäonnistumiseen modernissa maailmassa ja keinot selättää ongelmat
ListenedTässä jaksossa istuin alas valmentajakollegan kanssa puimaan kahdeksaa yleistä syytä miksi elämäntaparemontti ei monelta onnistu modernin maailman melskeessä. Väkevä elämä -podcastille uskollisella tavalla mietimme myös ratkaisut miten ongelmat selätetään. Kahdeksan läpikäytävää ongelmaa ratkaisuineen ovat: 1. Syvempi yhteys itseen ja omiin tavoitteisiin 2. Asenne, ajattelu ja uskomukset - Projektiajattelu 3. Yritetään muuttaa koko elämä kuukaudessa 4. Resilienssi, takaisin palaamisen taito, 5. Ympäristö, muut ihmiset, valintaympäristö 6. Nykypäivän haaste ei ole tieto vaan toiminta Näitä kanssani pohtii valmentaja ja fysioterapeutti Emilia Perkkola. Linkit Optimal Performance - Hyvinvointiluennot ja verkkovalmennukset: https://www.optimalperformance.fi - Kuntosali ja valmennuskeskus, Helsinki: https://www.opcenter.fi Emilia Perkkola - Kotisivu: https://www.emiliaperkkola.fi/ - IG: https://www.instagram.com/emiliaperkkola/ - LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/emilia-perkkola-93072224a/
Jaana Blom - Vaativa mieli elämäntapamuutoksessa, hyvinvoinnissa ja tavoitteiden saavuttamisessa
ListenedTähän jaksoon sain vieraaksi tuoreen kirjailijan pohtimaan vaativan mielen ihmeellistä maailmaa. Käymme läpi mm. miten pidetään "paketti kasassa" vaativassa ja kiireisessä arjessa? Mihin tarpeeseen Vaativa mieli -kirja haluttiin kirjoittaa? Millaisia väärinymmärryksiä vaativaan mieleen usein liitetään? Mistä syntyy ihmisen tarve vaatia itseltään jotain? Mistä aineksista vaativuus rakentuu? Miten löytää tasapaino vaativuuden ja armollisuuden välille? Miten kohdistaa vaativuus oikeaan suuntaan niin, että saavutetaan omat tavoitteet? Milloin vaativuus on hyvästä ja mitkä ovat kovan vaatimustason edellytykset? Miten käsitellä pettymyksiä jos asetettuja tavoitteita ei saavuta? Miten vaativuus käännetään positiiviseksi asiaksi niin, että se kirittää hyvällä tavalla meitä? Näitä ja muita aiheen kysymyksiä kanssani pohtii urheilupsykologi ja psyykkinen valmentaja Jaana Blom. Linkit Optimal Performance - Hyvinvointiluennot ja verkkovalmennukset: https://www.optimalperformance.fi - Kuntosali ja valmennuskeskus,…
Eeva Löfgren - Uniongelmien juurisyyt, niiden korjaaminen ja miten naisen uni eroaa miehen unesta?
ListenedKoska unijaksot ovat olleet supersuosittuja, päätettiin ottaa yksi lisää ja tuoda mukaan näkökulmaa, josta harvemmin puhutaan: naisen unen erityispiirteet. Vieraan kanssa käydään läpi mm. miten naisen unentarpeet poikkeavat miehen unesta? Onko älylaitteiden suurempi haitta uneen liittyen kirkas valo vai informaatio, jota ruudusta tulee? Miten ruutuaika ylipäätään vaikuttaa meidän uneen? Onko kuorsaaminen vaarallista terveydelle? Miten ferritiini ja uni kytkeytyvät toisiinsa? Miten vuorotyöläisen, tietotyöläisen ja fyysistä työtä tekevien unentarpeet eroavat toisistaan? Miten uni, ravinto ja liikunta ovat kytköksissä toisiinsa? Miten vaihdevuodet vaikuttavat uneen? Mitkä ovat vieraan top5 keinoa unen laadun ja määrän parantamiseen? Näitä ja muita aiheen teemoja käydään läpi yhdessä Naisen uni -kirjan kirjoittaneen unilääkäri Eeva Löfgrenin kanssa. Linkit Optimal Performance - Hyvinvointiluennot ja verkkovalmennukset: https://www.optimalperformance.fi - Kuntosali ja valmennuskeskus, Helsinki:…
More Health & Fitness podcasts
International Health & Fitness podcasts